Tölön betonilähiö.

Ihmeellistä, olen vieläkin hereillä ! Or not. Ja koska en saa taaskan nukutuksi, ajattelin postaa tänne mun asumisestani. :) 

Eli siis. Asuin koko lapsuuteni Forssassa, tölöllä. Asuttiin siis kerrostalossa ja meillä oli kaksio. Ja kaikki aina ihmettelee, kuinka me on mahduttu kaksioon. Voin kertoo, hyvin. Koska ensin meitä oli makkarissa vain äiti, iskä ja isoveljeni Riku. Sitten vuoden päästä makkariin tuli yksi lisää, minä. Melkein kymmenen vuotta asuttiin niin, että koko perhe nukkui samassa makuuhuoneessa. Sitten syntyi pikkuveljeni Petteri. Itse en tarkkaan muista, mutta äiti on kertonut että aluksi Petterikin oli makkarissa, eli meitä oli siellä viisi henkeä. Eli koska makkarissa oli yksi iso vesisänky, pinnasänky, tavallinen lastensänky sekä yksi parvisänky, niin ei ollut ihmekään että meidän leluhylly oli eteiskäytävässä. Tölöllä oli siis todella suuri eteinen.

Lopulta äitin ja iskän vesisänky hajosi, ja kun he hankkivat uuden sängyn, he laittoivat se suoraan olohuoneeseen. Ottivat sinne myös Petterin. Eli makkari jäi minulle ja Rikulle. Ja kaikki lelut mahtui myös sinne. Myöhemmin siirrettiin Petteri takaisin makkariin, mutta vanhemmät jäivät olkkariin. Ja niin me elimme vuoteen 2007 asti.

Vuonna 2007 iskä osti omalta isältään perheyrityksen, Metalli Ylösmäki Ky:n, Firman mukana tuli talo, tontti ja firman autot. Äiti, iskä ja Petteri muuttivat Punkalaitumelle, Riku oli jo aikaisemmin muuttanut silloisen tyttöystävänsä luokse, joten minulle jäi kaksi vaihtoehtoa: muuttaa Punkkikselle tai jäädä Forssaan.

Opiskelin silloin kauppiksessa, joten siinä oli mammallekkin kelpaava selitys, miksi sain alaikäisenä (joo siis, olin 17½ vuotias) jäädä Forssaan. Muutin hetkeksi Rikun ja hänen tyttöystävänsä luokse, kunnes pääsin ensimmäiseen omaan asuntooni, kerrostaloasuntoon, isoon kaksioon Opintielle. Siellä asuin vajaan vuoden kai, kunnes muutin linjoille yksiöön. Linjoilla mielestäni asun vajaan kaksi vuotta, kunnes sieltä muutin ylistaloon yksiöön. Sitä asuntoa rakastin, mutta se kävi liian pieneksi ja ahdistavaksi, sillä asuin maan tasalla. Jouduin siis muuttamaan pieneen kaksioon Wiksbergiin, Puolimatkankadulle. Jossa asuin alle vuoden, kunnes vuokranantajat halusivat sinne itse muuttaa. Joten seuraavaksi löysin itseni vielä pienemmästä kaksiosta Turuntieltä. Ja siellä asuin myös alle vuoden, kunnes tuli houkutuksia uudesta vapaasta asunnosta. 

Ihan ensimmäisestä muutostani saakka, olen kaivannut takaisin Tölölle. Ja pois muuttaessamme, vanhempani möivät meidän asunnon pois. Eli en voinut silloin jäädä kotiin asumaan yksin. Mutta plussaa tässä myynnissä oli se, että asunto myytiin serkulleni. :)

Joten nyt vuonna 2013, asun taas kotona ! <3 

Sama osoite, sama asunto, samat tutut pihapiirit. Kuusi vuotta olin poissa, mutta nyt olen täällä taas. Ja se on aivan mahtavaa !

Osa teistä ihmisistä varmaan muistaa vielä, minkälainen oli asuntomme kun asuin vielä vanhempieni kanssa ? No eipä ole enää. Serkkuni remppasi asunnon kokonaan uudelleen. Helpoiten saan kerrottua muutoksista niin, että kerron mitkä ovat pysyneet samana ja lopuista laitan kuvat. 

Eli samana ovat pysyneet ulko-ovi, eteisen ja keittiön kaapistot sekä parveke muuten, paitsi että siellä on nykyään tummenetut parvekelasit. Ja kaikki muu on uutta ja ihmeellistä. :D

ETEINEN

                                                                       

ETEINEN

WC

                                                                         

MAKUUHUONE

                                                               

MAKUUHUONE

OLOHUONE

                                                                     

KEITTIÖ

                                                                       

PARVEKE + TAKAPIHA

                                                                

Vähän tuli pitkä teksti mutta jaa. Mää oon ny kuitenki onnellinen siitä, että voin taas asua kotona. <3 Ja saan kohta uuden puhelimen, iPhone 4. <3 

Mutta eilisen ragepostauksen jälkeen on taas ihan kiva, että pystyy edelleen iloitsemaan edes jostain. :))))

Ja enempää en jaksahalua kirjoittaa, kammoittaa jo nuiden sydänten määrä tässä yhdessä tekstissä. o_o

> > >