sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Lopettamisjuhlat !

Juu, vähän myöhässä postailen, mut nyt olis aikaa ja jaksamista kertoilla hieman lopettamisistani. :))
Oli siis vanhempieni luona Punkalaitumella, 12O72O13, juhlat minun valmistumiseni kunniaksi.

Kutsuvieraista eivät kaikki päässeet paikalle, mikä oli harmi. Mutta onneksi suurin osa kuitenkin pääsi tulemaan !

Ensin otin vieraat vastaan ja availin lahjoja. :) Sen jälkeen laitettiin porukat syömään. Äiti ja iskä oli tilannu paikallisesta ravintola Jessicasta aivan mahtavaa lohi- ja lihasoppaa. <3 Niiden kanssa oli sitten myös ruisleipää ja juomaksi tarjotiin vettä, maitoa ja olutta. Ruuan jälkeen oltiin ja hengailtiin hetken, ja sitten olikin kakkukahveiden aika. Äiti ja iskä oli tilannu yhden kakun Jessicasta ja toisen kakun M. Murtoolta, paikalliselta leipurilta. Jessican kakku oli normaali masikka-suklaa-kermakakku, kun taas leipurilta tilattiin banaani-suklaa-suklaamousse-BATMAN-kakku. :)) Kakut oli namia ja sopat myös. :))

Kakuttelujen jälkeen olikin vuoro laittaa booli esille, sekä lisää olutta. Boolissa oli Tasavaltaa, El Tiempoa sekä Lidlin spriteä. Oli ihan jees, aika petollista vaan kun ei maistunut muu kuin limpsa :DD

Dokaamisen ohella laulettiin karaokea, Riku esitti pari laulua soittaen ite sähkkökitaralla ja otettiin myös snapsit minkä aikana äiti piti mulle puheen. Puhe oli todella hyvä, muistan sen sanasta sanaan: "Onnea Jassulle ! Kolme hurraahuuutoa! HURRAA HURRAA HURRAA!" :DDDDD Snapsi oli hyvää, se oli jotakin appelsiinilikööriä. 

Piti käydä paikallisessa Triossakin, mutta aika meni niin nopeesti ettei enää kerittykään sinne. Mut ei se mtn, jaksettiin olla pajassa bilettämässä ihan aamuun saakka kuitenkii.

Bileissä oli kivaa, eikä seuraavana aamunakaan ollut krapulaa, joten jaksoi illalla mennä Rikun kans skootterilla Forssassa Miestenkympin mukana :DD

Enempää en jaksa kirjoittaa, laitan vähän kuvia vaan.

Boolia hiukan ;))
Kunnon juhlareleet ja sillai :D

Oli mmmansikoitakin tarjolla <3




Lahjapöytää

Next morning,, Hehkeenä ja sillee ?


> > >

2 kommenttia:

Kommentoithan myös !