maanantai 23. joulukuuta 2013

Moi, mää oon täällä taas. :)

Hups, vähä jääny bloggaaminen. o.o
Mut koitanpas muistella mitä lähiaikoina on tapahtunu. Öö, voisin alottaa vaikka noista Nuljun synttäreistä.

Juu siis, itsenäisyyspäivänä olin Forssan jenkeissä juhlimassa ystäväni Nuljun 24 vuoden iän saavuttamista. Join juhlissa jopa niinkin paljon kuin kaksi olutta sekä yhden spraitilla blandatun valkoviinilasin. :DD Oli vähän heikko happi edellisen illan juomingeista.. Kolmasti kävin sonaatteja lauleskelemassa posliinipytylle. :DD Mutta joo, siellä siis hieman yli puoleen yöhön hengailin, selvin päin, mutta oli silti hauskaa !

13.12 lähdin Ideaparkkiin Iran ja hänen pikkusiskonsa kanssa ostostelemaan joululahojoja. Treffattiin myös Jenna siellä. Parkissa menikin sitten koko päivä ihan muksasti. :) Parkin jälkeen oli tarkotus mennä Kangasalan keskustassa käymään jotai Iran tuttuja moikkaan, mutta ää. Ei toi oikein toiminu et Ira ratissa ja minä kartturina, päädyttiin lopulta Tampereen keskustorille ja ne Iran kaverit joutu sinne tuleen. :DD

15.12 lähdin sitten Punkalaitumelle. Ollaan vaan kulutettu parhaamme mukaan aikaa (lue; fbpelit) ja valmistuttiin perjantaita varten. Silloin kun oli mummuni hautajaiset. :( Muistotilaisuuden jälkeen lähdettiin serkkuni Tuomaksen kanssa takaisin mun porukoiden luokse ku odotettiin että Jenna ja Mervi tulee hakeen mut, Tuomaksen ja Petterin viikonlopuks Forssaan. 

20.12 oltiin Mervin, Jennan, Tuomaksen ja Katjan kans mun luona, viettettiin vähän mun ja Jennan 24 vuotis päiviä. :)) Oli kivaa, pienellä porukalla pelailtiin ja bailattiin ja loppuillasta käytiin tsekkaan Statuksen meiningit. Aika laimeeta siellä oli, niinpä Kissan kautta himaan syömään pizzaa ja koisiin. :3

Bailattiin serkkupojan kans. :'D
 Seuraavana päivänä herättiin Jennan kans siinä kolmen aikaan päivällä,, Käytiin hakeen Saija jotta se kuskais meitit grillin kautta takas mun luo, ku kumpikaan meistä ei halunnu ajaa krapuloissaan sinne drive-in-luukulle. xdd Jenna lähti siinä viiden aikaan äitinsä luokse ku lähtivät saunaan, niin minä ja Saija sekä Petteri jäätiin kolmistaan mulle ja alettiin pelaan korttia. Puoleen yöhön saakka tuli pelattua, meni hieman aikaa noissa korteissa (viittäsataa, ristiseiskaa, kunkkua, ruottalaista paskaa, rosvoo, maijaa ymym) ;D Saija joi pelin tohinoissa samalla kaljaa, mää join yhden ku ei jaksanu enempää juoda. Mulle riitti Coca Cola. :))

Eilen sunnuntaina tuli äiti siskonsa kanssa Forssaan käymään, niin lähettiin Petterin kans samalla kyydillä takas Laitumelle. Ja koska eilen oli myös virallinen synttäripäiväni, piti koristella joulukuusi. :3 Petteri vähän aluks oli et se ei jaksais, mut kyllä mää siitä kuitenkin reippaan tonttuapurin sain, hihhii. :))

Kuusen koristelu vaiheessa :DD

Koristelu valmis. :))
Harmi vaan ku toiset kuusenkynttilät oli rikki, niin alaosaan piti tuollaisen heikkonäkyiset led-valot laittaa. :(

Tänään käytiin Petterin kans Huittisissa, ku Petteri haki joululahjoja ja mää hain viimiset lahjat samalla kans. Kirosin ku vanha merimies paluumatkalla, koska oli pimeää. LIIAN PIMEÄÄ. Vaikka oli valot ja kaikki päällä nii tuntuu ettei siltikään kunnolla näkis + sato ensin vettä joka muuttui lopulta räntäsateeksi. Mutta päästiin takas kotio turvallisesti. :)) Ja kai tänään olis vielä tarkoitus paketoida viimiset lahjat ja leipoa joulutorttuja. Oi nams. :)) 

Mää ny lopetan tän postauksen tähän, joulun jälkeen sitten uutta taas. Tai sit viimeistään uuden vuoden juhlintojen jälkeen. :))

RIEMULLISTA JOULUA ! <3 :))

2 kommenttia:

  1. :)) menoa riittänyt! Jaren lahjaa en sit perjantaina kerinnyt hakemaan.. Myöhässä sit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöhässä tai ajoissa tai vähän myöhässä. :DD Äiti käski mun sanoo sulle että tulkaa jouluna Laitumella käymän, jos vaan kerkeette ja jaksatte. Saa äitikin annettua sulle lahjansa. Eiku anteeks, ei äiti vaan Joulupukki. ;)

      Poista

Kommentoithan myös !